Tehdään, kuten Google!

Käsittelemme blogisarjassa muutamia yleisiä Objectives and Key results -mallin käyttöönottoon johtaneita syitä, joita olemme nähneet yrityksissä. Lopulta jokaisen yrityksen syyt ovat yksilöllisiä, mutta taustalta löytyy samoja teemoja.

Hyvät tarinat leviävät voimalla. Googlen tarina on yksinkertaisesti historiallinen. Se työllistää nykyisin yli kymmenentuhatta ihmistä ja sen arvo pörssissä nousee systemaattisesti. Googlata on myös ihan normaalia puhekieltä. On ilmiselvää, että Googlen menestyksestä kannattaa ottaa mallia. Yksi Googlen menestyksen komponentista on Objectives and Key results -malli.

OKR-malli muuttuu Inteliltä nykyhetkeen

Objectives and Key results -mallin isäksi on Intelin Andy Grove. Hän aloitti kehityksen jo 1970-luvulla. On tietenkin luonnollista kurkata hänen ajatuksensa kirjasta High Output Management, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon OKR-mallin parissa. Grove esimerkiksi käytti tavoitteiden arvottamismenetelmiä, joita ei voi suositella enää. Googlelle OKR-mallin toi John Doerr, joka kokemukset ovat ilmentyneet kirjaan Measure What Matters. Googlen Objectives and Key results -kehityksen seuraaminen on sen takia tärkeää, että heillä yli kymmenen tuhatta ihmistä osallistuu koko ajan OKR-tavoitteiden käyttämiseen. Se kokemus tuo lisää oppia ja näkemystä koko ajan. Seuranta on helppoa, koska he ovat julkaisset Re:Work-nimellä erilaisia ohjeita. Objectives and Key results -malliin liittyvät asiat löytyvät tältä sivulta.

Jahkailusta päätöksiin ja tekemiseen

Haastattelemme kirjassa Googlen Hanna Kivelää. Hänellä on kiinnostava näkökulma Objectives and Key results -ajattelusta. Hannan mielestä on erittäin oleellista, että OKR-malli poistaa jahkailua. Tavoitteet päätetään nopeasti ja matka niitä kohti alkaa lähes välittömästi. Sen jälkeen arvioidaan tilanne, ja tehdään taas nopeat päätökset. Joskus pohtimien vuosien taakse on aika turhaa, koska jo seuraava kvartaali saattaa viedä pohjan tarkoilta suunnitelmilta. Sen takia on tärkeämpi keskittyä tekemiseen ja päivittää suunnitelmaa usein.

Yhtenäinen kokonaisuus OKR-mallin käyttöönottoon

Innostus ja mallien seuraaminen verkosta on hyvä asia, mutta usein verkossa olevat lähteet ovat keskenään ristiriitaisia. Kun haluat ottaa Objectives and Key results -mallin käyttöön yrityksessäsi, aloita se tilaamalla kirjamme aiheesta. Se tarjoaa yhden yhtenäisen näkökulman OKR-mallin implementoimiseksi yrityksessä. Kun OKR-taidot kehittyvät, verkossa on kirjan lisäksi paljon hyödyllistä materiaalia aiheesta.