Strategia arkeen OKR-mallilla kirjasta on nyt julkaistu uusi 4. päivitetty laitos
Kirjan ensimmäisen painoksen lukijapalautteessa tuli esille kaksi päälinjaa: retrot ja yrityskulttuuri. Täydensimme Juuson kanssa kirjaa siten, että nyt yrityskulttuurista on oma alilukunsa. Se kattaa yrityskulttuuria ennen kaikkea OKR-mallin kannalta. Aihe on niin laaja, että se olisi oman kirjansa paikka. Kirjoitimme retroista myös lisää, koska käytäntö oli Juusolle ja minulle aika tuttu, mutta vaikutti siltä, että […]
Kirjoittajista Henri kävi Sami Miettisen neuvottelija-nimisellä Youtube-kanavalla haastateltavana Objectives and Key results -mallista. Keskustelusta sukeutui ihan hyvä läpileikkaus OKR-mallin periaatteellisesta erosta aikaisempiin tavoitejohtamismalleihin, joissa tavoitteet annetaan ihmisille. Sami on kirjoittanut Juhana Torkin kanssa Uusi neuvotteluvalta -nimisen kirjan, joka teemana oli ”saat mitä neuvottelet”. Sen voi soveltaa OKR-ajatteluun muodossa, ”teet mitä neuvottelet”. Videolla Henri ja Sami […]
Käsittelemme blogisarjassa muutamia yleisiä Objectives and Key results -mallin käyttöönottoon johtaneita syitä, joita olemme nähneet yrityksissä. Lopulta jokaisen yrityksen syyt ovat yksilöllisiä, mutta taustalta löytyy yhteisiä teemoja. Eräässä kirjaamme varten haastatellussa yrityksessä Objectives and key results eli OKR-mallin käyttöönoton syynä oli se, että pääomasijoittaja käski. Sijoittaja oli asettanut rahoituksen ehdoksi, että yritys ottaa OKR:t käyttöön strategian viemiseksi käytäntöön […]
Blogi: Johtaja on jatkuvan arvostelun ja tarkkailun alla
Tämä on karmaiseva kaupallinen yhteistyö! Lähetimme Strategia arkeen OKR-mallilla –kirjamme luettavaksi Jukka Niittymaalle. Pyysimme miestä lukemaan ja arvioimaan teoksen, koska hän oli aikaisemmin kirjoittanut hyvän blogin Measure What Matters -kirjasta. Jukka on tislannut tekstiinsä pari sellaista näkökulmaa, joita en ole itse sanoittanut näin, mutta jotka ehdottomasti liittyvät OKR-mallin käyttöönottoon. ”Olen jopa sitä mieltä, että jos […]
Kauppakamari naputti juuri tiedon, että Objectives and Key results -aihetta käsittelevää kirjaamme on myyty yli 200 kappaletta ennen sen julkaisua. Erinomaista ja hienoa! Meidän tavoitteenamme on saada kirja ensimmäisen vuoden aikana 1000 innokkaan lukijan käsiin, joten 20 prosenttia avaintuloksesta on saavutettu. Nopeimmat lukijat ovat raportoineet, että he ovat aloittaneet kirjan parissa. Esimerkiksi Vesa A-Insinööreiltä on […]
Käsittelemme blogisarjassa muutamia yleisiä Objectives and Key results -mallin käyttöönottoon johtaneita syitä, joita olemme nähneet yrityksissä. Lopulta jokaisen yrityksen syyt ovat yksilöllisiä, mutta taustalta löytyy samoja teemoja. Hyvät tarinat leviävät voimalla. Googlen tarina on yksinkertaisesti historiallinen. Se työllistää nykyisin yli kymmenentuhatta ihmistä ja sen arvo pörssissä nousee systemaattisesti. Googlata on myös ihan normaalia puhekieltä. On […]
Haastattelimme Strategia arkeen OKR-mallilla -kirjaa varten Futuricelta Viljami Väisästä. Häneltä tuli pari hienoa esimerkkiä kirjaan, joita ovat Futuricen tavoitteiden arvottamismenetelmä ja Viljamin ajatuksia omasta toiminnastaan Objectives and Key results -mallin soihdunkantajana. Niiden lisäksi naputtelimme myös kirjaan kuvauksen Futuricen OKR-polusta. Ne ovat oikeasti kiinnostavaa sisältöä. Haastattelusta se ajatus sitten lähti! Kirjan päätoimittajana työskennellyt Elisa päätti haastatella […]
Alusta saakka oli selvää, että tämän kirjan nimeksi tulisi OKR-kirja. Kirjaprojektin alusta asti tavoitteenamme oli käsitellä ennen kaikkea Objectives and Key results -mallin teoriaa ja sen käyttöön liittyviä asioita. Varasimme jo kirjoittamisen alkuvaiheessa myös tämän verkkotunnuksen kirjaa varten. Strategiakirja ja OKR-kirja Toinen syy OKR-kirjan työnimeen oli Tero Vuorisen Strategiakirja. Se on kuulemma Suomen myydyin strategiaa […]
Ensimmäinen blogi Strategia arkeen -kirjasta ennen sen julkaisua
Ensimmäinen blogi Strategia arkeen -kirjasta napsahti nettiin jo ennen kirjan julkaisua. Janne Jääskeläinen oli saanut vihiä kirjaprojektista, koska hän oli yksi ensimmäisistä käsikirjoituksen kommentoijista. Hän mainitsi kirjan omassa Objectives and Key results –blogissaan. Janne teki tekstissään ihan hyvää työtä tislatessaan muutamia OKR-mallin oleellisia ominaisuuksia, kuten hyvän tavoitteen määrittelyn ja avaintulokset. Kuulaukaus tulee perinteisen Kennedy-esimerkin kautta. […]
Saimme juuri tiedon, että olemme saaneet 100 ennakkotilausta kirjalle. Hienoa! Tavoitteenamme on saada kirja ensimmäisen vuoden aikana 1000 innokkaan lukijan käsiin. 10 % tavoitteesta ennakkoon on oikeasti kiva asia. Tällä hetkellä työskentelemme takakansitekstin parissa. Siihen pitää täsmyyttää vielä hyvä isku, jolla ihmiset saadaan tarttumaan tärkeään aiheeseen.